- Guantanamon vankila on ollut auki 10 vuotta. Se on ollut auki pidempään kun mitä Amy Winehousin ura kesti, se on vanhempi kuin iPhone, se on selkeä viesti länsimailta maailmalle - vastusta meitä ja sinua kidutetaan.

sunnuntai, 24. heinäkuuta 2011

Oslo ja islamofobian seuraukset

Skandinaviassa ja Suomessakin olemme tottuneet elämään rauhallisessa, turvallisessa ympäristössä. Esimerkiksi turvatoimet Oslon hallintokorttelissa olivat näennäisen olemattomat, kun autopommi saatiin ajettua pääministerin toimiston viereen. Tekijä pääsi vielä rauhassa siirtymään saarelle ja jatkamaan teurastusta kokonaiset puolitoista tuntia kunnes hänet vihdoin saatiin kiinni. Suomessa muistetaan viimeisen vuosikymmenen aikana liian monta kouluampumista ja kauppakeskus terrorismia. Mikä paha on saastuttanut rauhallisen skandinavian ja muuttanut sen pelottavaksi väkivallan yhteiskunnaksi?

Eurooppalainen ja länsimainen media on holtiton. Ensinnäkin media on syyllistynyt väkivallan kulttuurin ruokkimiseen. Länsimaissa hallitsee väkivallan kulttuuri. Elokuvissa sotasankarit aina selviytyvät sodasta naarmuitta. Poliisi aina tappaa pahiksen, oikeudenkäynnille ei ole mitään tarvetta. Nero on aina synnynnäinen nero, hän ei koskaan joudu tekemään paljon töitä sen eteen. Hyvät jätkät joutuvat aina tekemään vähän pahaa saavuttaakseen loppujenlopuksi sen hyvän päämäärän. Kaikista vahvin ja väkivaltaisin jätkä on voittajatyyppi.










Kuvat: Breivikin "Knight Templar 2083"

Norjan terroritekojen syy on median tuputtama islamofobia. Suosittelen tutustumista Anders Breivikin elokuvaan "Knight Templar 2083" jos haluatte tietää mikä motivoi hänet tähän julmaan tekoon. Breivik uskoo olevansa temppeliritari, kristinuskon pelastaja. Hän vastustaa monikulttuurisuutta ja liberalismia, koska hän vastustaa islamia. Hän ihannoi ristiretkijä, ja näkee islamin jonkinlaisena eksistenttiaalisena uhkana kristinuskolle ja länsimaisille arvoille - aivan niinkuin länsimedia haluaakin kuluttajiensa uskovan. Hän surmasi vasemmistolaisia koska näkee heidät monikulttuurisuuden hyväksyjinä ja edistäjinä.

Eurooppalaisten valtioiden on saatettava mediat kuriin. Norjan tapahtumat osoittivat nimenomaan miten juurtunut islamofobian levittäminen on länsimaisissa media instituutioissa. Kun Oslossa räjähti pommi, olivat kaikenmaailman "asiantuntijat" selittämässä eri viestimille "syitä" miksi Norjaa uhkaa "islamisti jihadistit". Vielä senkin jälkeen kun oli selvinnyt että tekijä oli perus-norjalainen ääri-oikeistolainen kristitty, tietyt mediat keskittyivät yhä puhumaan "islamisti" uhasta. Kiinnostavinta oli että heti tekojen tapahduttua valtavirtamedia luonnehti tekoja terroriteoksi, niinkuin ne ovatkin. Kuitenkin kun tekijä selvisi, valtavirtamedia alkoikin kutsua tekoa verityöksi, iskuksi, ampumakohtaukseksi ja kaikeksi muuksi paitsi terrori-iskuksi.

Nimenomaan tämänkaltainen mustamaalaaminen on saastuttanut Breivikin kaltaiset, henkisesti epätasapainoiset ja ääri-ajattelulle haavoittuvaiset, henkilöt. Se ruokkii ja kanavoi heidän vihaansa. Täysin samanlailla kuin henkisesti epätasapainoiset ja haavoittuvaiset muslimit kanavoivat vihaansa länsimaihin omien piiriensä ääri-liikehdinnän länsivastaisen propagandan takia, ja tietenkin länsimaiden tinkimättömät sotilasoperaatiot heidän kotimaissaan eivät tätä tilannetta juurikaan lievitä.

Myös skandinaavisen ja länsimaisen valtavirta politiikan oikeistolaistuminen ja islamofobialla pelaaminen on osakseen syyllinen tapahtumaan. Breivik siteerasi muunmuassa Halla-ahoa manifestissaan. Halla-aho voi olla ylpeä siitä että Breivikin kaltaiset henkilöt ovat häntä kuunnelleet ja ihannoineet. Niin sanotun "maahanmuuttokriittisen" politiikan saapuminen ja hyväksyminen valtavirrassa on ollut omiaan tehdä myös sitä monta astetta äärimmäiselle ajattelulle hyväksyttävää. Kansallismieliset puolueet ovat antaneet kenties tahattomasti ääri-oikeistolaisille hengitystilaa.

Suurin virhe mitä voidaan nyt tehdä on ohittaa nämä julmat teot yksittäisen mielipuolen eristettynä tapauksena. Ilmiselvästi ne olivat kaikkea muuta. Teko oli harkittu, aatteellinen. Tekijän omat kirjoitukset ja videot huomioonottaen, ja netin keskustelijoiden sympatian osoitus hänen "aatteelleen" ovat suuri varoitus siitä mitä tulee jos tämä teko sivuutetaan jatkotoimitta. Se että ihmiset sympatisoivat hänen aatettaan senkin jälkeen kun tietävät mitä hän on tehnyt ja mihin hän kutsuu on pöyristyttävää. Tämä on myös suuri varoitus siitä että tämänkaltaisia tekoja tullaan näkemään tulevaisuudessakin. Media on saatava vastuuseen sen mustamaalaamisesta. Kansanryhmiä vastaan kiihottaminen on väärin, ja vaarallista jopa tavallisille norjalaisille teineille. Länsimedia on koko 2000-luvun syyllistynyt äärioikeistolaisen ajattelun ruokkimiseen, islamofobian levittämiseen, ja islamin mustamaalaamiseen. Median käyttäytyminen on vakavaa koska se on harkittua, tahallista, ja rajatonta.

Mietitäänpä hetkeksi jos kyseessä olisikin ollut muslimi tekijä, syyllinen tapahtumaan olisi ollut islam. Nyt kun syyllinen on ääri-oikeistolainen krisititty, onko syyllinen kristinusko? Vastaus on ei, ja vastaus olisi ei myös muslimi terroristin tapauksessa. Syyt ovat helposti selvitettävissä, ja ylenpalttinen yleistäminen ja yksinkertaistaminen johtaa samaan holtittomaan noidanympyrään jossa ollaan oltu jo kymmenen vuotta vähintään. Rauha rakennetaan. Sitä ei tehdä sormen osoittelulla, mustamaalaamisella, kostolla, ja tuhotöillä. Media on saatava kuriin, rauhan rakentajaksi. Nyt se on vain pelon ja vihan ruokkija.

0 comments:

Lähetä kommentti

Julkaisen pelkästään asialliset kommentit: eli ei kiroilua, Jumalan pilkkaa, rasismia tai viha viestejä. Luulis tän olevan itsestään selvää.

Eriävät mielipiteet toki julkaisen :) Onhan tää blogi täynnä mun henk koht mielipiteitä joista ei tarvi muiden tykkää.