- Guantanamon vankila on ollut auki 10 vuotta. Se on ollut auki pidempään kun mitä Amy Winehousin ura kesti, se on vanhempi kuin iPhone, se on selkeä viesti länsimailta maailmalle - vastusta meitä ja sinua kidutetaan.

torstai, 15. joulukuuta 2011

Siionisti hallitus haluaa kieltää rukouskutsun Palestiinassa

Siionisti hallitus on ottanut askeleita kohti rukouskutsun kieltämistä Palestiinassa. Tämä on ensimmäinen kerta kun siionistinen terroristi liike on yrittänyt tätä aina laittoman riistovaltionsa luomisesta asti.

Israhellin pääministeri Netanyahu sanoi: "En näe tarvetta olla liberaalimpi kuin Eurooppa tämän asian suhteen."


Kuva: IDF terroristit tarkkailevat vaarallista tilannetta.Lähde: al-Quds lehti 16.2.2006.

Avigdor Lieberman, roistoterroristivaltion ulkoministeri, sanoi että tämä olisi "laillista" sillä Euroopassa on nähty ennakoita tästä.














Kuva: IDF terrori-järjestö ei anna palestiinalaisten päästä al-Aqsa moskeijaan rukoilemaan Ramadanin aikaiseen perjantai rukoukseen. Lähde: al Ayyaam lehti, 21.9.2007.

Lieberman jatkoi: "En halua uudelleen-keksiä pyörää. Olen nähnyt samankaltaisia lakeja joita on säädetty Sveitsissä koskien moskeijoita, ja Ranskassa koskien huntua."

Kahden valtion ratkaisu on niin sanottu pipe dream.

Yksi valtio, Palestiina.

0 comments:

Lähetä kommentti

Julkaisen pelkästään asialliset kommentit: eli ei kiroilua, Jumalan pilkkaa, rasismia tai viha viestejä. Luulis tän olevan itsestään selvää.

Eriävät mielipiteet toki julkaisen :) Onhan tää blogi täynnä mun henk koht mielipiteitä joista ei tarvi muiden tykkää.